9 December 2015

J O U L U N V I E T T O

Ajattelin kertoa vähän mietteitäni joulusta ja sen vietosta. Itse en koe joulua mitenkään kovin merkittävänä asiana. Totta kai se on yksi kivoimmista jutuista talvessa ja sen odotus luo omanlaisensa tunnelman, muttei se ole mikään elämää suurempi asia. En jaksa stressata lahjoista, kun niitä en (tänäkään) jouluna kenellekkään aio hankkia, tosin vain siskolle, kun tuurilla löysin kirpparilta yhden jutun, joka on juuri hänen tyyliään. Toki tähän lahjojen hankkimiseen vaikuttaa paljon se, ettei ole hirveästi rahaa.
IMG_6106
Meidän perheellä ei oikeastaan edes ole sen kummempia jouluperinteitä. Monilta yleensä kuulee, miten päivä aloitetaan joulupuurolla, jotkut menee kirkkoon, jossain vaiheessa mennään joulusaunaan, syödään oikein pitkän kaavan mukaan, jaetaan lahjat, käydään haudoilla ja niin edelleen. Meille päivä on aika tavallinen ja joskus se on jopa tavallaan harmittanut, kun tuntuu, että se on muille perheille jotenkin "tärkeämpi", ja että meidän perhe on ihan tylsä, kun ei ole samoja perinteitä kuin muilla. Mutta eipä se enää haittaa. Aamu alkaa yleensä puurolla, mutta kun kaikki herää eri aikaan, ei meillä ole sellaista "ah, ihanaa, syödään yhdessä puuroa!" -hetkeä. Lastenohjelmia- ja/tai leffoja katsellaan siskon kanssa, jos ollaan jo niihin aikoihin hereillä.

Jouluruokailukin on semmoinen puolen tunnin rykäisy, jonka jälkeen jokainen on hetken omissa oloissaan. Itse kun syön aina vaan yhden lautasellisen, niin eipä siinä kovin pitkään ruokaa mussuteta. Joskus mua säälittää äidin puolesta ihan kamalasti, kun se yrittää kovasti olla stressaamatta koko joulusta, laittaa ruuat ja kaiken, ja sitten me kuitenkin syödään tosi vähän aikaa. Ihan kamala tunne! Yleensä kun kuulee puhuttavan, että syödään, pidetään taukoa, syödään lisää, seurustellaan perheen kesken sun muuta. Ja sitten taas syödään.
IMG_5958Kun ollaan syöty, jaetaan hetken päästä lahjat. Tätä vaihetta on jo useamman vuoden ajan varjostanut mökötys, kun joku innostuu aina kittaamaan liikaa kotikaljaa ja vähän muutakin, mikä loukkaa toista ja johtaa sanaharkkaan, ja se puolestaan siihen mökötykseen. Se jos mikä pilaa tunnelman. Lahjojen jakamisen ja avaamisen jälkeen jokainen hyvin pitkälti katoaa omiin oloihinsa ja jossain vaiheessa äiti lähtee vanhempiensa kanssa käymään haudoilla. Tänä vuonna voisin itsekin jopa lähteä mukaan, nuorempana se ei kauheasti jaksanut kiinnostaa.

Kotikaljasta tulikin mieleeni myös pari hassua juttua. Tästä on jo useampi vuosi, kun pikkusisko oli varmaan 10-12 -vuotias (en muista tarkkaan) ja sillä nousi kotikalja päähän! :-D Siinä se vaan kesken ruokailun alkoi vaikuttaa tokkuraiselta ja sanoi, että kylläpä väsyttää! Itselläni muutaman vuoden takainen joulu meni vähän ohi, kun oli juuri viikkoa aikaisemmin aloittanut unilääkityksen, joten olin koko ajan ihan tokkurassa, ja sitten menin vielä luonnollisesti juomaan sitä kotikaljaa, mikä vain pahensi sitä. Muistan lähinnä sen, että makasin sängyssä.
IMG_6111
Tämä joulu vietetään P:n kanssa erillään. Itse lähden parin viikon päästä Siilinjärvelle ja P jää tänne Jykylään, koska hänen vanhempansa ampaisevat jouluksi ulkomaille, joten P jää kissanvahdiksi.

Huomatkaa miten luovuutemme on kukoistanut tehdessämme pipareita ilman muotteja!

Onko joulu teille suuri ja perinteikäs juhla vai kuin päivä muiden joukossa?

2 comments:

  1. oih, sieluntoveri! Mäkään ei oikein jaksa välittää joulusta, oikeestaan alkaa tympimään se joka tuutista tuputettava jouluhössötys. Me ollaan meidän perheessä muodostettu "perinteeksi" että jouluisin syödään aina joko pizzaa tai tortilloja (koska kukaan ei edes tykkää jouluruoista), eikä olla vuosiin enää tuhlattu rahaa lahjoihin vaan mieluummin vaan läskeillään ja lahnataan leffojen ääressä koko päivä :-D
    ps. maailman hienoin tuo penispipari!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!! :-D

      Ohoh, tuollaiseen menettelystä en ole ennen kuullutkaan, mutta kuulostaa kieltämättä tosi hyvältä jos se on kaikille vieläpä ok! =D

      Delete