29 December 2015

2 0 1 5

Joka vuotisen vuosikoosteen aika! Viime vuoden koosteen voi lukea halutessaan tästä. Mukana joitain enemmän tai vähemmän randomeja kuvia menneeltä vuodelta.

IHMISSUHTEET
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Kyllä.
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - No itseasiassa aika paljonkin kaikenlaista. Ajoin esimerkiksi ensimmäistä kertaa automaattivaihteisella autolla, muutin pois kotoa, sain valkolakin päähän, otin tatuoinnin, join punaviiniä, opin kävelemään koroilla kuin normaali ihminen, itkin yöllä kävellessäni baarista kotiin vaikka mulla oli kiva ilta, ostin pari vinyyliä, join glögiä, rupesin käyttämään ranskankermaa tortillojen täytteenä, käytin sinappia kinkun päällä, matkustin lentokoneella ilman vanhempia... Kaikkea tommoista pientä juttua.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Kyllä.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Koulujen loppuminen ja penkkarit oli mukava kokemus. Sen lisäksi kotoa poismuutto.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?  - En.
6. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Serkku sai jälkikasvua, tosin meitä ei voi oikein läheisiksi sanoa.
7. Kuoliko kukaan läheisesi? - Ei onneksi.
koti24
1. Äitienpäivälounaalla Nikolainsalissa 2. Vihdoinkin lakki päässä! Ylppäreistä voi lukea enemmän täältä. 3. Mahtava Nightwishin keikka kesäkuun alussa Joensuussa. Enemmän hehkutusta luettavissa täältä. 4. Valokuvausta kesäyössä. 5. Oltiin siskon kanssa pari viikkoa Hollannissa kummini luona, lisää reissusta täällä ja täällä. 6. Ensimmäinen asuntopostaus. Olkkari näyttää tuossa kuvassa niiiin tylsältä ettei mitää rajaa! Pitäisi varmaan tehdä päivitystä tänne bloginkin puolelle, nyt täällä on nimittäin vähän enemmän eloa.

ITSE 
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Koen olevani itsevarmempi. Myös pukeutumistyyli on muuttunut.
2. Oletko tehnyt jotain mitä kadut? - En!
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - En.
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En muistaakseni.
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - Nännilävistykset ja neljä tatuointia.
6. Vuoden suurin saavutuksesi? - Ylioppilaaksi kirjoittaminen ja edelleen se omilleen muutto.
7. ...ja suurin epäonnistuminen? - Enää se ei tunnu "epäonnistumiselta", mutta sillä hetkellä se, etten päässyt mihinkään kouluun, tuntui vähän pahalta, vaikkei se tullutkaan yllätyksenä. Lopulta se kääntyikin hyväksi asiaksi, kun kyseinen ala ei sitten kiinnostanutkaan. Myös se, etten saanut edes kesätöitä harmitti suuresti.
asukuvia33
1. Ensimmäisen tatuointini otin heinäkuun lopulla. 2. Vietettiin ja vietetään vieläkin aina välillä peli-iltoja. 3. Valmiina Jalometalliin elokuun alussa! 4. Kauan odottamamme Candlemass Jalossa! Oli hyvä keikka ja hyvät festarit, vaikkakin kesän ainoat. Täältä voi halutessaan lukea enemmän. 5. P:n kissa Uolevi oli meillä useampaan otteeseen hoidossa. Uolevi oli osallisena mm. Jukka-palmun kuolemaan. Aiheutti muutenkin välillä harmaita hiuksia, kun meni aina sinne minne ei saanut...

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - P.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - En muista tehneeni lupauksia.
3. Missä maissa kävit? - Hollannissa.
4. Mitä haluaisit vuodelta 2016 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2015? - Päästä opiskelemaan, saada uusia kavereita ja pitää entiset lähellä, saada kesätöitä. Sitten semmoisia pieniä asioita kuten uudet silmälasit :-D Alan vähän kyllästyä näihin ja näkökin on varmaan jo huonontunut.
5. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2015? - 3.5. ja 30.5.
6. Kärsitkö vammoista? - En, en edes niistä henkisistä.
7. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - ABH:n dipbrown pomade ja kampaamoaika.
8. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - Tämä tuntuu vähän hassulta kysymykseltä, koska en koe olleeni millään tavalla "vaikea" ketään kohtaan. Eli en usko, että joku olisi joutunut kirjaimellisesti kestämään minua :-D
9. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Ruokaan ja elämiseen.
10. Mistä innostuit eniten? - Ehkä eniten tästä blogin kirjoittelusta innostuin uudestaan!
11. Vuoden 2015 ihmiset: - P.
tatskaa ja goodiebag
1. Luontopolkuilua sateella. 2. Kämpän yhtiä kauniimpia asioita, nimittäin kynttilöitä... 3. Viiniä Mustalla Magialla. 4. Lasten Hautausmaan keikka syyskuussa. 5. Ja lisää kynttilöitä... 6. Uusinta leimaa P:ltä, jota en ole sen tainnut edes esitellä täällä blogin puolella. Ehkä joskus, jos siitä on jotain sanottavaa.

12. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Onnellisempi, vaikka olin onnellinen tuolloinkin.
13. Sosiaalisempi? - Tämäkin on vähän typerä kysymys. Monet käsittää (ja olen itsekin käsittänyt) sanan sosiaalinen niin, että suu käy jatkuvasti ja juttua riittää. Sellainen minä en ole, eikä minusta varmaan saa tekemälläkään, tosin sekin riippuu niin paljon ympärillä olevista ihmisistä. Tuttujen seurassa juttelen luontevimmin. Olen sosiaalinen, vaikken suuta avaisikaan. Mutta niin, koen rohkaistuneeni vähän silläkin saralla.
14. Rikkaampi vai köyhempi? - Köyhempi :-D
15. Miten aiot viettää joulun? - No sehän meni jo, mutta porukoiden luona suklaata mässyttäen - perinteisesti.
16. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - En muuttaisi mitään.
17. Rakastuitko vuonna 2015? - Kyllä.
18. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Ei yhtäkään.
19. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Salkkarit, Silta, Syke, Sinkkuelämää ja Selviytyjät. Netflixistä puolestaan Orange is the new black, Twin Peaks, Black Mirror ja Jessica Jones.
20. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?  - En.
21. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Voi voi... Olen tänä vuonna saanut varmaan vain kaksi kirjaa päätökseen, joista toinen oli Potter ja toinen Parhaat salaliittoteoriat. En ehkä menisi sanomaan niitä parhaiksi.
22. ...entä musiikillinen löytö? - En taida lähteä edes luettelemaan.
23. Mitä halusit ja sait? - Tatuointeja halusin ja sain.
24. Mitä halusit, muttet saanut? - Töitä.
25. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Interstellar. Sehän tuli jo 2014, mutta näin sen tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja voi herrajesta...
26. Ketä kaipasit? - Perhettä kaipasin eniten muuton jälkeen.
27. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - Tänäkään vuonna en ollut menettämässä järkeäni.
kynttilöitä ja kotona
1. Blogipikkujoulut. 2. Härskejä pipareita ja mietteitä joulunvietosta. 3. Uusia hienoja koruja, se toinen kaulakoru ei ole saapunut vieläkään :-( 4. Pimeä Kuokkalan silta. 5. Joulu Siilinjärvellä. Ja valkoinen maisema, sen pienen hetken.

MUUTA
1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - Yhtä.
2. Oletko joutunut tappeluun? - En.
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - En tietääkseni.
4. Oletko juonut "perseitä"? - En.
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - En.
6. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita? - Ei tule mieleen, joten ei varmaan mikään. Siis hyvässä mielessä. Kyllähän tuosta nykyisestä hallituksesta on ollut kaikkea.
7. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2015? - Anna olla, älä stressaa, rentoudu, sulla ei ole mikään kiire. Näin ei tietenkään ihan jokaisen asian kohdalla voi ajatella, mutta itse sisäistin vasta vähän aikaa sitten, että on ihan ok vain olla. Mua ahdisti pitkään se, etten "saa mitään aikaiseksi" välivuoden aikana. Tunsin huonommuuden tunteita siitä, etten ollut saanut töitä ja etten jaksanutkaan opiskella avoimessa. Tuntui, että kaikki muut olivat päässeet kouluun tai vähintään tekevät jotain järkevää, kuten työskentelevät tai opiskelevat seuraaviin pääsykokeisiin. Ahdisti se, etten tehnyt mitään. Sitten tajusin, että mä oon ollut 12 vuotta putkeen koulunpenkillä, joten ei se haittaa jos olen noin vuoden tekemättä mitään, kun ei niitä töitäkään saa sormia napsauttamalla. Ja sitä paitsi mitä se muille kuuluu mitä mä teen? Nyt on ollut jo hyvin aikaa latailla akkuja kevään luku-urakkaa varten. Varsinkin kun mielessä on uusi mieluinen ala, energiaa ja tahtoa löytyy varmasti.

Paljon onnea vuodelle 2016! :-)

2 comments:

  1. Toi oli mullekkin jotenkin ahaa-elämys että eihän tässä oikeasti ole kiire mihinkään! Kouluun ehtii hakea moneen kertaan jos ei ekalla onnistu, koulutusta voi vaihtaa jos se ei tunnukkaan omalle jutulle, töissä ehtii tekemään monta kymmentä vuotta ihan hyvin myöhemminkin! Oon ollu niin varma siitä että haluun lääkikseen että mikään muu ei ole herättänyt mielenkiintoa, toki se on edelleen ykkösjuttu mihin tähtään mutta pikkuhiljaa olen myös ollut armeliaanpi ja avarakatseisempi myös muille aloille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Se on vaan tää yhteiskunta mikä on koko ajan potkimassa persiille... tässä on koko loppuelämä aikaa. Hyvä että oot tajunnu saman! :)

      Delete