8 June 2015

Nightwish @ Laulurinne, Joensuu

2015-06-07 09.18.55 1
2015-06-07 09.18.14 12015-06-07 12.01.54 12015-06-07 09.15.32 12015-06-07 09.14.00 1
Pitkän puolen vuoden odotuksen tai itseasiassa kahden vuoden jälkeen Nightwish esiintyi Joensuussa, eikä minulla taida riittää sanat kuvaamaan tätä kokemusta. Tunnen näin jälkeenpäin hillitöntä kipua ja särkyä kehossani, mutta se oli sen arvoista. Tunteet ja ilmeet keikan aikana menivät laidasta laitaan; huusin ja lauloin kaikki biisit läpi onnessani itkien ja hymyillen, välillä tuijotin tätä näyttävää naisvokalistia monttu auki, kun en voinut käsittää miten joku kykenee laulamaan niin kovaa ja koskettavasti, ja kaiken lisäksi äärettömän kauniisti. Mikään konsertti ei ole koskaan herättänyt niin paljon tunteita kuin tämä. Kaikista parhainta oli kuulla pari biisiä bändin toiselta levyltä, joka on vuodelta -98. Se oli ihan käsittämättömän upeaa, ja olen niin onnellinen, että yhtyeessä on taas niin taitava ja monipuolinen laulaja, joka voi vetää biisin kuin biisin.

Kuvat eivät kerro läheskään kaikkea sitä, mitä siellä sai nähdä ja kokea. Oli huikeat ilotulitteet, jotka räjähtivät musiikin tahtiin, oli liekkejä ja vaikka mitä suurta ja näyttävää. Kuvissa näkyvä lava oli myös erittäin kivaa vaihtelua sille tavalliselle, ja kaikeksi onneksemme kipitimme tälle aitiopaikalle, jolloin näimme koko kokonaisuuden. Nightwish aloitti vasta 21:30, mutta odotus starttasi jo puolenpäivän aikoihin, koska lähinnä minä fanaattisena niin halusin. Ennen NW:tä soitti kolme bändiä, jotka eivät juurikaan kiinnostaneet, joten odottaminen kävi välillä pitkäksi, eikä ruokaa voinut hakea eikä kusella käydä, koska selän takana kyttäsi joukko ihmisiä valmiina viemään eturivin paikkasi.

Tähän asti olen aina ollut valmis jonottamaan tunteja eturivin takia, mutta tämän keikan jälkeen tuntui ja tuntuu, että millään semmoisella ei ole enää juurikaan väliä. Nightwish oli se suurin toiveiden täyttymys ja tavallaan piste sille eturiviin neuroottisesti ravaamiselle ainakin toistaiseksi. Just esim. nää perus jokapaikanhöyläbändit kuten Kätilöt ja Stam1na on nähty niin monesti ettei edes niiden keikoille meneminen jaksa kiinnostaa. Haluan nähdä uusia bändejä livenä ja onneksi tulen näkemään!

Rakastan Nightwishiä entistä enemmän, eli ei kai mulla muuta.

2 comments:

  1. Aijaijai! Kuulostaa ihan mahtavalta! En malttais millään oottaa sitä Tampereen keikkaa! Se on kuulemma yhtä mahtipontinen kaikkine efekteineen, joten odotan kokevani samaa mitä tässä kuvailit! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä se todellakin oli!!! Pääsispä vielä itsekin! 8)

      Delete