30 September 2014

tarina



Minulla on viharakkaus-suhde syksyn kanssa.

Syksyn ylppärit on vihdoinkin ohi ja vaikka viime perjantain bilsa menikin huolella päin helvettiä, olen silti suht helpottunut. Tuntuu oudolta kun ei tarvitse miettiä millon alkais taas lukemaan. Ihan kuin joku loma olisi alkanut. Mulla on seuraava jakso semmosta neljällä kurssilla rentoilua, mikä vähän hirvittää seitsemän kurssin jälkeen. Pitäis keksiä jotain tekemistä tähän elämään, ettei menis ihan lorvailuksi.

Lisää narinaa bilsasta: alkuun olin suht innoissani silmäillessäni koetta, kun se tuntui painottuvan enemmän ekologiaan kuin ihmisen jokaikiseen soluun ja hormooniin ja elimeen ja proteiinisynteesiin, joiden suhteen olen heikoilla, mutta mehtään meni silti. Sai kyllä repiä joihinkin niitä vastauksia niin syvältä perseestä että hävetä saa. Vilkaisin tietenkin ytl:n sivuiltakin mallivastauksia, mutta ei niitä kestänyt kauaa katsella. Salissa meinasi iskeä myös pikku paniikki, kun olin neljän tunnin aikana saanut aikaan huikeat neljä tehtävää, jäljellä oli kaksi tuntia ja toiset neljä tehtävää, eli osa tehtävistä meni kyllä ihan huitasemalla.

Tällä hetkellä ei hirveesti jaksa harmittaa vaikka menikin huonosti harmittaa vasta sitten kun saa tietää tulokset bilsa oli muutenkin ylimääränen aine. En ajatellut olla Kuopiossa enää silloin kun on mahdollista mennä uusintaan, eli ensi syksynä. En ainakaan toivo olevani. Mutta jos olen, niin ei kai sille mitään mahda. Olisimpa jossain ihan muualla, olisimpa jo nyt jossain muualla. Vaikka en edes tiedä missä haluaisin olla. Toisessa kaupungissa vai toisessa maassa. Mitä haluan tehdä ja milloin. Sen tiedän, etten halua olla Siilinjärvellä, enkä välttämättä Kuopiossakaan. Mutta kuten todettiinkin eilen Ellan kanssa, päädytään kuitenkin istumaan välivuodeksi Siilinjärven Tokmannin kassalle. Siinä vaiheessa voisin jo tosissani alkaa kaivamaan itselleni hautaa meidän takapihalle tai hypätä Harjamäentien sillalta.

4 comments:

  1. Se bilsan koe oli perseestä! Taisin vikat 4 tehtävää miettii minkä osaan vähiten huonosti! Enkä osannu muotoilla yhtää asioitani niihi esseisii :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin oli! En kyl osaa ees sanoo oliko helppo vai vaikee vai olinko ite vaan lukenu huonosti. Miks pitää tietää jostain itikan ja etanan verenkiertoelimistöstä?! :D kyllä saa opettajat naurunaiheita kun näkee ah niin luovat vastaukseni...

      Delete
  2. Yleensä en tykästy tummiin ulkoasuihin blogeissa, mutta jostain syystä tämä sinun blogisi kolahti ulkoasuaan myöten. Siisti ja selkeä. Isot kuvat ovat plussaa! :)

    ReplyDelete