1 January 2013

hyvää tammikuuta


Sinne män 2012. Vuosi muiden joukossa, ei ylitse muiden, muttei surkeimmastakaan päästä. Vuosi vaihtui haikeissa merkeissä, oli surkee fiilis, itseasiassa oli ollut jo muutaman päivän ajan. En tosin jaksa ruveta selostamaan siitä mitään romaania. Parempaa päin mennään, eikös se oo pääasia. Lääkkeiden suhteen mennyt hyvin, sivuoireista päästiin, nostin annosta, outo olo päätti palata.

Huomenna takas istumaan koulun houkutteleville penkeille ja kiinnostus leijailee katossa asti. Okei no on sinne sinänsä ihan kiva mennä, näkee ihmisiä, mut totean taas, että mua suorastaan kyrsii ne tulevat esitelmät ja puheet. Mulla oli tavoitteena, että loman aikana alan työstämään äikän kirjaesitelmää, enkun puhetta ja psykan oppimispäiväkirjaa, ettei tarvihtis sitten viime tingassa olla tuli perseen alla ja tuskahiet otsalla vääntämässä niitä. No, sain tänään vasta jotenkin valmiiksi sen kirjaesitelmän, muita en ole aloittanutkaan.

Tänään iskettiin väri päähän, kyllä punaisessa silmä lepää. Kuvamateriaalia ehkä myöhemmin, vaikka lopputulos ei teitä tule yllättämään. Oottehan te mut ennenkin paloautona nähneet.

Mulla on liput Kivenlahti rockiin. Huippua.

Taas tökkii.

No comments:

Post a Comment